NAAM MM-KILPAILUISSA NIUKASTI FINAALIKIERROKSILTA

11.10.2016







 

MM-KILPAILUISSA SIJOITUS 13-24

 

 

07/10/2016 00:36

Taekwondon liikesarjojen MM-kilpailuiden avauspäivänä torstaina 29.9.2016 Perun Limassa Naam sijoittui sarjassaan sijalle 13-24. Pistessä katsottuna hän oli jaetulla 13. sijalla. 12 parasta pääsi jatkoon finaalikierroksille.

Naam  teki todella onnistuneen MM-debyytin, vaikka Naamin omien sanojen mukaan kilpaileminen jännitti kovasti. 

Jännitys ei kuitenkaan näkynyt suorituksista, vaan Naam sai tehtyä todella ehyet ja puhtaat esitykset. 

Päävalmentaja Heikki Liukkonen näkee tason nousseen kadettien (12-14 vuotiaat) sarjassa hurjasti.

- Taso on noussut maailmalla hurjasti viime vuosina ja suurin erottava tekijä Naamin ja sarjan parhaiden välillä on voimataso. Tekniikoiden voimantuottoa on kuitenkin kehitetty jo huimasti Naamin kanssa ja eroa kärkeen ollaan kirimässä kovaa vauhtia! 

Lopullisessa tuloslistassa Naam sijoittui sijoille 13-24. Ja suoritusten pisteiden perusteella oli yhtä pykälää vajaa finaalikierroksia.

Finaalikierroksille pääsi pisteillä 7,63 ja Naam oli toisen kilpailijan kanssa pisteillä 7,61, eli todella niukasti jäi pois jatkokierroksilta, jonne pääsi mukaan 12 kilpailijaa. Ja esimerkiksi kisan voittaja meni finaaliin pistein 7,93. Kova ja tiukka kisa oli kokonaisuudessaan.

MM-kilpailuissa Perussa oli mukana 55 maasta lähes 800 kilpailijaa. Suomi sijoittui kokonaisuudessaan sijalle 23. kahdella pronssilla, joka on kautta aikain paras saavutus MM-kilpailuissa Taekwondon osalta.

Aika Perussa kului 7 päivää, joka päivä kilpailupaikalla aamusta iltaan, joten maisemakierrokset jäävät turistimatkoille. Tällä matkalla ei päästy maisemia ihailemaan. Limassa oli koko ajan harmaa "lika"pilvi päällä ja aurinkoisesta ilmasta huolimatta aurinkoa ei nähty. Yöllä 14-18 ja päivisin 18-23 C ja sateita ei näkynyt. Matkat menosuuntaan kotoota hotelliin 27
tuntia ja takaisin 29 tuntia hotellilta kotiin. Aikaero -8 tuntia potkii vieläkin vastaan.

MM-kilpailut ovat 2 vuoden välein, joten nyt on aikaa treenata laadukkaasti kohti uusia tavoitteita. Niin Naam kuin valmentajienkin mielestä ero Maailman kärkeen on hiuksen ohut, mutta sen kiinni kurominen vaatii paljon ja oikeanlaista työtä. Naam on vielä nuori ja oman motivaationsa kautta asiat tehdään

 



Read more: http://www.naamsuomalainen.com/news/mm-kilpailuissa-sijoitus-13-24/