Uutisia

Menestyminen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa toi seurallemme Naamin ja Kenin avulla hienoa näkyvyyttä. Upea suoritus.
MUDO Lohjan kilpailijoille Naam ja Keni Suomalaiselle Kultaa, hopeaa ja pronssia Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista, 30.1.2016 Federicia, Tanska.
SU 31.1. ja LA 6.2. kello 12-14 Ollaan yläkerrassa sekä SU 7.2. loitetaan vasta 12:30. Yläkerrassa tarvitaan sisäkengät tai tossut/sukat jalassa.
Suomalainen Naam, Keni ja opettajamme Vesa lähtevät kilpailemaan Pohjoismaiden Mestaruuskilppailuihin, jotka pidetään Tanskassa 30.1.2016.
Kaikki mukaan leirille Nurmijärvelle.
Taekwondon ottelun ja liikesarjojen SM-kisat käydään kansallisen SM-viikon yhteydessä 12.-14.2.2016 Tampereen Pirkka-hallissa.
Suomen Taekwondoliiton jäsenseurojen virallisessa jäsentilastossa MUDO on noussut Lohjan alueen suurimmaksi Taekwondon Junnuseuraksi. Sen lisäksi Vuonna 2015 saavutettu SM- sekä PM-mitaleita alle 15-vuotiaiden sarjoissa ja SM-Hopeaa aikuisten sarjassa.
Nyt vuoden 2016 lisenssit on myynnissä ja, sen voi käydä itse hankkimassa. MUDO ry voi myös lisenssin hankkia, keskustele asiasta Vesan kanssa.
Jatkamma alkuvuonna tutuilla harjoitusvuoroilla LOHJALLA HARJOITUSVUOROT, Tennarin Tatamisalissa. Perhe ja lapset alle 11-v LA 10:00 - 11:00 ja SU 12:15 - 13:15 Nuoret ja aikuiset MA 16:30 - 18:00, LA 10:00 - 12:00 ja SU 12:15 - 14:15
19.12. LA 10:00 - 12:00 Joulutreenit tonttulakki päässä sekä 19.12.2015 - 4.1.2016 Joulun ja vuodenvaihteen harjoitusajat Lohjalla.