MUDO ON LOHJAN MENESTYNEIN TAEKWONDOSEURA

4.6.2016















MUDO on Lohjan menestynein seura kun katsotaan toiminnan aktiivisuutta harrastajien ikärakenteessa, valmentajien saavutuksia, jäsenmäärän kehittymistä sekä kilpailumenestystä. MUDO kilpailija sai koulujen päättyessä myös liikuntastipendin ja liikuntanumero oli täysi 10.

Suomen Taekwondoliiton jäsentilastossa (Lisenssitilasto) Mudo ry on noussut TOP 10 joukkoon vuoden 2016 alkupuoliskolla 60 seuran joukosta. Merkittävintä tuossa on se, että meillä on 3/4 osaa alle 18-vuotiaina harrastajia. Nuorimmat ovat 5-vuotta tämän vuoden aikana täyttäviä ja toisesta päästä meillä on jo 50 v-täyttäneitä harrastajia. Harrastajien joukossa meillä on myös kokonaisia perheitä.

MUDO ohjaajina toimivat Jari Seppälä, Timo Jansson ja Vesa Suomalainen. Ohjaajamme ylläpitävät myös itse taitojaan jatkuvasti käymässä oman seuramme ulkopuolella harjoittelemassa, valmentamassa ja perentymässä erilaisiin opetusmenetelmiin. Heidän ansioistaa voi kukea lisää Ohjaajat välilehdeltä tällä sivustolla.

Lähdimme vuonna 2014 toteuttamaan toimintaamme kokonaan uudella tavalla. MUDO perustuu tasapainoon modernin länsimaisen harjoittelumetodin, klassisen aasialaisen taistelulajin sekä itämaisen henkisen voimaharjoittelun välillä – Sisäisen voiman kautta löytyy ulkoinen voima.

Yleisestikin on havaittu, että Taekwondon harjoittelu kehittää motoriikkaa, ketteryyttä, voimaa ja koordinaatiota sekä antaa iloisen mielen. Samalla sisäinen voima, keskittymiskyky sekä itsekuri kasvavat.

"AINA PITÄÄ OLLA HAUSKAA" sanoo Mestarimme Ji-Pyo Lim, jolla on 40-vuoden kokemus Taekwondosta ja hänellä on jo 7. asteen musta vyö sekä Mestari arvonimi käytössään.

Harrastajiltamme ja heidän vanhemmiltaan on tullut positiivista palautetta toiminnasta. Olemme myös järjestäneet kahtena viimevuotena Liikesarjojen SM-Ranking kilpailut Lohjalla. Lisäksi olemme tuoneet usein huippuvalmentajia ohjaamaan harrastajiamme, luoden lähes ainutkertaisia kokmuksia ja elämyksiä harjoitustemme yhteyteen. Vuosittain meillä on ollut vieraita Taekwondon syntymaasta Koreasta, viime vuonna meillä  nyrkkeilyn Euroopanmestari Amin Asikainen ja Karaten moninkertainen mestari Sensei Stanislav Bílý, 6.dan opettamassa myös harrastajiamme. Lisäksi oma Mestarimme vierailee meillä useita kertoja vuosittain leirien ja vyökokeiden merkeissä.

Seurallamme on tälläkin hetkellä kolme urheilijasopimusta Naam, Keni ja Vesa Suomalaisen kanssa. 2016 SM kilpailuista 14.2. Lohjalaisen Mudo ry kilpailijat Naam Suomalainen saavutti 2 kultaa ja 1 hopean ja veljensä Keni saavutti 2 hopeaa. Naam toi myös jo 2015 seuramme historian ensimmäisen SM-kultamitalin liikesarjoista ja lisäksi hän sai PM hopeaa ja kaksi pronssia, joista toinen tuli Kenin kanssa parisarjassa. Myös SM-Rankin mitaleja tuli kaikista kilpailuista joihin harrastajamme osallistuivat. Naam on ehdolla vuoden 2016 MM kilpailuihin lähtevään maajoukkueeseen ja Lohjallakin hänen saavutuksensa on huomattu, kun koulujen päättyessä hän sai Lohjan Liikuntakeskukselta Liikuntastipendin.

Avoimuus on meille tärkeää ja se on ollut mukanamme hyvin koko ajan. Vaikka Taekwondo aasialaisena kamppailulajina on perinteisesti ollut hyvin hierarkkista ja joidenkin mielestä jopa jäykkää, niin meillä on onnistuttu hyvin murtamaan ennakkokäsityksiä, kun tietoisesti olemme noudattaneet MUDO Filosofiaa harjoituksissamme.

Meillä on tärkeää yksilöllisen kehittymisen tukeminen, harjoituksissa. Ne joilla on kyvykkyyttä ja intoa, pääsevät yksilöllisesti etenemään esimerkiksi vyöarvoissa. Ne jotka haluavat edetä rauhallisesti niin heillekin on siihen hyvä mahdollisuus MUDO:n tukemana. Haluamme liikuttaa koko perhettä ja kaikki ovat meille tervetulleita.

Lisätietoja seuran puheenjohtajalta

Vesa Suomalaiselta,

puh 0505533790,

mudo.lohja@gmail.com