NAAM VALITTU MM-KILPAILUIHIN 2016

4.7.2016



Naam Suomalainen on valittu maajoukkueeseen edustamaan Suomea Taekwondon Liikesarjojen MM-kilpailuissa Perussa 2016

 

Vasta 14-vuotias Lohjalainen Taekwondon lupaus Naam Suomalainen on lähdössä Taekwondon Liikesarjojen MM-kilpailuihin Peruun. Myös Vihdistä Christian Kamphuis sekä aikaisemmin Lohjalla asunut Frans Salmi ovat matkassa mukana. Kilpailut pidetään Perun pääkaupungissa Limassa 29.9.-2.10.2016.

 

Naam harjoittelee MUDO ry seurassa ja nyt kesälläkin valmentajien ohjaamia harjoituksia on 6 kertaa viikossa, lauantaisin on lepopäivä. Taekwondon MM kilpailut pidetään syyskuun lopulla Perussa, joten vielä aikaa on viimeistellä parasta osaamistaan.

 

Naam henkilökohtainen valmentaja on MUDO:n pääohjaaja Vesa Suomalainen, joka on myös Naamin isä. Mukana kesäkauden valmennusringissä ovat Suomen maajoukkueen päävalmentaja Heikki Liukkonen sekä MUDOn otteluvalmentaja Jari Seppälä. Ohjattujen harjoitusten lisäksi Naam tekee vapaata ulkoliikuntaa, lihashuoltoa sekä liikkuvuusharjoitteita kotona päivittäin.

 

”Naam on vielä nuori ja harjoittelussa tärkeintä on omaehtoinen eteneminen. Välillä joudun jopa vähän jarruttelemaan intoa.” Kertoo Vesa. ”Olen itse harjoitellut lapsena kovin, kilpaillut yhdessä lajissa, mutta samalla harrastanut myös muita lajeja. Omien lasteni harjoittelussa haluan myös säilyttää monipuolisen liikkumisen.” Jatkaa Vesa.

 

Naamin valinta mukaan kisajoukkueeseen ole selvää. Valintakilpailujen ja ennalta määriteltyjen kriteerien valossa ei hänelle ole ollut omassa sarjassaan varteenotettavaa vastusta. Naam on vuoden 2015 ja 2016 hallitseva Suomen mestari, ja jo vuosina 2012, 2013 ja 2014 oli hän hopeamitalisti. Vuosina 2014, 2015 ja 2016 Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen mitalisti ja Euroopan Ranking kilpailun pronssimitalisti 2016.

 

Naam oli itse iloinen saadessaan kuulla asiasta ja jatkaa treenaamista entistäkin kovemmin. ”Onhan tämä huikeaa, tiesin että olen ehdokkaiden listalla. Kun kuulin valinnasta, hyppäsin riemusta ilmaan. Pääsen aivan mahtavan joukkueen mukana näyttämään omaa osaamistani yhdessä maailman suurimmassa tapahtumassa Liikesarjojen MM-kilpailuissa. Olen pysynyt terveenä ja pystynyt harjoittelemaan lähes täysillä koko kevään ja kesän. Kun tieto valinnasta tuli, pyörii mielessäni kuitenkin huolenaihe. Pääsenkö kuitenkaan kilpailuihin, koska meillä ei ole vielä matkakassaan riittävästi rahaa. Vanhempieni pitää maksaa kaikki matkasta aiheutuvat kustannukset, ja iskällä ei ole töitä, joten omaa rahaa meillä ei ole. Iskä on yrittänyt kovin saada tukijoita. Ja tietysti tässä tilanteessa, varmaan joudun yksin lähtemään joukkueen mukana, ilman omaa iskä valmentajaa. En ole koskaan ollut kilpailuissa Suomessa tai ulkomailla ilman omia vanhempiani. Vatsanpohjassa porisee, kun ajattelen asiaa.”

 

Naamille on avattu oma tili, jonka kautta kerätään matkalippua varten varoja, ja kaikki lahjoitukset ovat tervetulleita. Lisätietoja   http://www.naamsuomalainen.com/

 

Suomen Taekwondoliiton valitsema 12 urheilijan maajoukkue vuoden 2016 MM-kilpailuihin on

Nimi / Sarja

Naam Suomalainen / Cadet Female

Eevi Huuskonen / Female U 17

Essi Labart / Female U30

Johanna Nukari / Female U40

Niina Virtala / Female U50

Christian Kamphuis / Freestyle Male O18

Christian Kamphuis & Essi Labart / Freestyle Pair O18

Veeti Koivistoinen / Male U17

Frans Salmi / Male U30

Sauli Aalto-Setälä / Male U40

Kim Rejman / Male U50

Matti Huuskonen / Male U60

Eevi Huuskonen, Veeti Koivistoinen / Pair U17

Christian Kamphuis & Essi Labart / Pair U30

Niina Virtala, Johanna Nukari & Triin Saviauk / Team Female O30

Jeppe Aukio, Kim Rejman, Sauli Aalto-Setälä / Team Male O30

(U=under)

 

 

 

Lisätietoja Vesa Suomalainen

puh 0505533790

vesasuomalainen@live.fi

 

 

TAUSTATIETOJA:

Valintakriteerit ovat täällä julkisesti luettavissa:

http://www.suomentaekwondoliitto.fi/harrastajille/liikesarjat/kilpailujarjestelma/valintakriteerit/

 

Valittu maajoukkue on luettavissa täältä

http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x103997=2387506

 

Naam sai kaksi SM-Kultaa ja yhden hopean vuoden 2016 Suomenmestaruus kilpailuissa 14.2. Tampereella.

http://www.mudo.fi/?x118281=272142

 

Naam sai myös kultaa ja hopeaa vuoden 2016 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista 30.1.2016 Federicia, Tanska.

http://www.mudo.fi/?x118281=275362

 

Naam sai pronssin Euroopan Ranking kilpailuista 1.5.2016 Hasselt, Belgia

http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x103997=2305838

 

Naam edustaa MUDO ry, Lohjan menestyneintä taekwondoseuraa

http://www.mudo.fi/?x118281=281399