Uutisia

SYYSKAUDEN HARJOITUKSET ALKAVAT 11.8. Jatkossa harjoittelemme tiistaisin, torstaisin sekä viikonloppuisin.
Jatkossa harjoittelemme tiistaisin, torstaisin sekä viikonloppuisin.
Tennari on vielä kiinni kesään asti ja elokuussa alkaa uusilla harjoitusajoilla.
Naam osallistui SM-kilpailuissa kolmeen eri sarjaan yksilöön, parisarjaan sekä ryhmäsarjaan. Jokaisesta tuli SM-mitali.
Jäsenmaksulaput on postitettu kaikille sähköpostiin.
Tule mukaan, kokeile tammikuun alussa ja päätä sen jälkeen.
22.12.-1.1. EI ohjattuja harjoituksia. Sali on vakiovuoroilla käytettävissä.
13 uutta vyöarvoa saavutettiin sunnuntain vyökokeessa.
Nyt voi tulla kokeilemaan elokuun aikana harjoituksia Lohjalla. Syksyn aloituskurssi alkaa ja päättyy vyökokeeseen marraskuussa.
Syyskausi aloitetaan samoilla harjoitusajoilla kuin kevätkausi oli. Uudet mukaan Lauantaisin 10:30 ja Sunnuntaisin 11:00