Kilpaileminen

KILPAILUUN OSALLISTUMINEN - MUISTA KERTOA HALUKKUUDESTA !

Suurimpaan osaan kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja, ilmoittaudutaan www.tpss.eu -palvelun kautta. Vesalla on seuran tunnukset sinne. Kilpailukutsussa on ilmoitettu viimeinen ilmoittautumispäivä sekä kilpailusarjat. Kilpailukutsuun on yleensä linkki Suomen Taekwondoliiton etusivulla, tapahtumakalenterissa sekä tpss palvelussa.

Kilpailuun osallistumiseen tarvitaan voimassa oleva lisenssi, jonka harrastaja voi itse hankkia aina vuoden alussa tai vuoden aikana. Lisäksi tietysti kilpailijalle on oltava sopiva sarja. SM-kilpailuhin ja liigasarjoihin osallistujilta edellytetään myös urheilijasopimus, joka on urheilijan, seuran ja liiton kolmikantasopimus.

Lisäksi seuroilla on salikilpailuja, joihin jokainen voi itse osallistua yleensä www-sivujen kautta etukäteen. Ne ovat hyviä kilpailuja vasta-alkajille. Myös niistä löytyy tietoa liiton www-sivuilta.

 

KILPAILUN OSALLISTUMISEN KUSTANNUKSET

Harrastaja vastaa itse kaikista varuste-, matka-, ruokailu- ja osallistumismaksuista. Seura on joinakin vuosina tukenut osallistumismaksun osalta kilpailijoita, joten aina ennen kilpailua kannattaa kysyä kulloinkin voimassaolevaa kilpailukohtaista käytäntöä. Osallistumismaksu on yleensä 30-50 eur/kilpailusarja, johon osallistuu.

 

KILPAILUN VARUSTEET

OTTELU

Ottelukilpailuissa on oltava pyyhe, juomapullo, ottelusuojat (sääri-, kyynärvarsi-, ala- ja hammasuojat sekä hanskat ja ottelusukat. Usein myös kutsun mukaan kypärä. Liiga ja SM kilpailuissa on e-kypärä järjestäjän toimesta kuten e-panssaritkin. Ottelukilpailussa on valmentajan pakollinen läsnäolo ottelijan turvaksi. Alle 18-vuotiaalla on myös oltava huoltajan suostumus jokaiseen ottelukilpailuun kirjallisesti ennen kilpailun alkamista. Usein myös kypäriä on lainattavissa. E-sukat on myös oltava, ja niiden hinta on n 50-60 eur.

Suojien arviohintoja ovat kilpailussa vaadittava paketti n 90 eur (sääri, kyyner, ala ja hammas) ilman sukkaa, panssaria, ja kypärää. Seuran kautta voi varusteita tilata, koska seura saa alennusta joidenkin toimittajien myyntipisteistä.

LIIKESARJA

Liikesarjakilpailuissa riittää virallinen hyväksytty Taekwondopuku ja vyö. Juomapullo on hyvä olla mukana.

 

HARRASTAJAT PERUSTEKNIIKAT
Samalla on hyvä myös muistaa, että vuokokeisiin on suositukset olemassa. Mestarimme ohjeita seuraten, tarvitaan vyöarvoja varten monipuolista lajiosaamista, eikä pelkästään kilpaileminen ja yhden osalaluuen erinomainen hallinta riitä vyöarvon saavuttamiseen.  Vyö on todistus siitä, että on sen mukainen tietotaito hallussa. 

 

Mikäli sinulla on jotain kilpailemiseen liittyvää kysyttävää, niin kysy rohkeasti harjoituksissa siitä valmentajilta suoraan.