Liikesarjavideot

Poomsae = Liikesarjat


Poomsae tarkoittaa liikesarjoja, joiden avulla taekwondo-oppilaat voivat yksinään harjoitella kamppailua kuviteltuja vastustajia vastaan. Teknisen opetuksen lisäksi liikesarjojen liikkeet ja suunnat kuvastavat jotakin luontoon tai ihmisen ominaisuuksiin liittyvää asiaa. Liikesarjaharjoittelu kehittää tasapainoa, kehonhallintaa ja liikkeiden sulavuutta.

Poomsae-harjoittelussa on tärkeää edetä askel kerrallaan, jotta kunkin liikesarjan merkitys avautuu ennen siirtymistä vaikeampaan. Värivöille on kahdeksan Taeguk-liikesarjaa ja mustavöisille yhdeksän Yudanja-liikesarjaa. Liikesarjoissa voi kilpailla harrastajatasolta aina MM-tasolle asti. Liikesarjat ovat myös Universiadien virallinen kilpailulaji ja tavoitteena on saada liikesarjat Olympialajiksi ottelun rinnalle.

1. TAEGEUK IL JANG - Ensimmäinen liikesarja joka opetellaan 8. kup keltaiseen vyöhön. Nuoret alle 10 vuotiaat, viimeistään yhden keltaisen raidan kohdalla.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK II JANG - 7. kup vyökokeessa kun keltainen vyö vihreällä raidalla. Nuoret alle 10 vuotiaat, viimeistään toisen keltaisen raidan kohdalla.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK SAM JANG - 6. kup. Jokaisella vihreällä vyöllä on osaaminen tehdä tämä liikesarja.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK SAA JANG - 5. kup. Kun vihreään vyöhön tulee sininen raita.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK OH JANG - 4. kup. Sinisen vyön poomse.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK JUK JANG - 3. kup

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK CHIL JANG - 2. kup

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TAEGEUK PAL JANG - 1. kup

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

KORYO - ensimmäisen mustan vyön poomsae.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Liikesarjat ovat yksi osa-alue, joiden hallinnan kautta myös vyöarvoissa olevaa osaamista voidaan tarkastella. Eri vyöt osoittavat karkeasti harrastajan osaamistason. Vyöt jakautuvat värivöihin eli kup-arvoihin ja mustien vöiden dan-arvoihin. Ennen värin vaihtumista toiseen suoritetaan värivöissä natsakokeita, jolloin ansaitaan seuraavan värinen ”natsa”, nauha vyöhön. Jokaiseen vyökokeeseen tulee yhtenä opeteltavana asiana uusi liikesarja.
Vyöjärjestelmän arvot pienimmästä suurimpaan ovat seuraavat:

 

PDF-tiedostoPoomsae_scoring_guidelines.pdf (1.4 MB)
Tekniikat ja niiden arviointi liikesarjakilpailuissa.